Tahdon auttaa siellä, missä apuani eniten tarvitaan.

Tietoa minusta

Olen ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutti,  opinnot suoritin Helsingin Psykoterapiainstituutissa 2016 - 2018. Vuoden 2022 olen sukeltanut positiivisen psykologian innostavaan maailmaan ja valmistuin Positive Psychology Practitioneriksi Tampereen kesäyliopiston ja Joyllan ohjauksessa. Monenlaisia kivoja harjoitteita on siis luvassa. Olen tutustunut kehollisiin rentoutusmuotoihin, kuten meditointi ja tanssi, joten mielelläni aloitan tapaamisemme vähintäänkin muutamalla syvähengityksellä.

Yhdessä Nemo-shelttini kanssa olemme kouluttautuneet Tukikoirakoksi ja osallistumme Keski- ja Itä-Uudenmaan Mielenterveysseurojen järjestämiin tilaisuuksiin. Nemo on myös mukanani tapaamisissa, jos se on asiakkaalle mieluista. 

Olen koulutukseltani myös HSO-sihteeri ja tiedottaja.

Olen tehnyt pitkän uran auttaessani liike-elämän parissa yritysten johtoa pääsemään tavoitteisiinsa, helpottanut arkeaan ja ratkaissut yllättäviäkin haasteita rohkeasti ja kokeilunhaluisena. Sparrailu ylimmän johdon kanssa on tuttua ja työyhteisöjen monenlaisten tilaisuuksien järjestäminen työurani kohokohtia.  Viime vuodet pörssiyhtiössä perehdyin läheisesti henkilöstön hyvinvointiin ja vahvuuksien kehittämiseen muutoksessa.

Pyrin elämään hetkessä, rakastan liikkua luonnossa ja valokuvata. Kaikki näillä sivuilla olevat kuvat ovat kännykkänäpsyjä hetkestä.  Epäilemättä kohdallani elämänkokemus, sopiva määrä itsetuntemusta ja -ironiaakin sekä hoivaava perusluonne ovat auttaneet ihmisten ja asioiden kohtaamisessa. Perusolemukseni on luonnonläheinen ja positiivinen.

Olen myös äiti, joten lapsiperheen arki, ruuhkavuodet ja armollisuus itseään kohtaan ovat kaikki omakohtaisesti tuttuja.

Ota rohkeasti yhteyttä, olen täällä Sinua varten!


Pirjo Virkkunen
ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti
positive psychology practitioner

Kartoitetaan vahvuutesi. Selkeytetään tavoitteesi.